Perustettu 1967 · Kouvola · Sukeltajaliiton jäsenseura Olympiakomitean Tähtiseura vuodesta 1993 · Yhteystiedot
Sukellusseura Vesikot ry tunnus Sukellusseura Vesikot Kouvola · Finland · Est. 1967

Kuutit ja Norpat

Junioritoiminta

Junioritoimintamme on Sukeltajaliiton alaista toimintaa, joka on suunnattu alle 15-vuotiaille lapsille ja nuorille. Toiminnassamme harjoittelemme monipuolista vesiliikuntaa Kuusankosken uimahallissa: snorkkelisukellusta, vesipelastustaitoja, uimatekniikoita sekä erilaisia leikkejä ja pelejä, esimerkiksi uppo- ja vesipalloa. Toimintamme punaisena lankana on lapsilähtöisyys, liikkumisen ilo ja uusien taitojen oppiminen leikkien avulla turvallisessa ympäristössä. Harjoituksissa käytetään perusvälineitä, joihin kuuluvat maski, snorkkeli ja räpylät.

Kuutit · 3–6 v.

Toiminnassa leikitään vedessä ja harjoitellaan uinnin alkeita sekä ryhmässä toimimista. Harjoitukset tehdään taitotason mukaan. Toiminta tähtää snorkkelisukellustaitojen oppimiseen leikin ja harjoitteiden avulla.

Norpat · yli 7 v.

Uimataitoiset lapset ja nuoret. Norppatoimintaa ohjaavat Sukeltajaliiton ohjaajakoulutuksen suorittaneet Norppaohjaajat. Toiminta on jaettu taitotaso- ja ikäkausiryhmiin. Tavoitteena on oppia snorkkelisukellustaitoja ja kokea liikunnan iloa ilman suuria paineita.

Seuramme junioritoiminta perustuu täysin vapaaehtoistyöhön ja rakkaudesta lajiin!

Ryhmiimme pääsee mukaan syksyllä tai kalenterivuoden alussa; pyrimme näinä ajankohtina täyttämään ryhmämme. Mahdollisia vapaita paikkoja voi kysyä myös kesken kauden. Ryhmäkoot perustuvat Sukeltajaliiton ohjeistuksiin, ja mikäli ryhmämme ovat täynnä, emme voi ottaa uusia sukeltajia mukaan toimintaamme.

Jäsen- ja kausimaksut

RyhmäIkäJäsenmaksuKausimaksu
Kuutitalle 6 v.87 € / kalenterivuosi
Norpat7–14 v.47,50 €87 € / kalenterivuosi
Aikuisetyli 15 v.99,50 €59 € / kalenterivuosi

Maksut vuodelle 2026. Kuuttien, Norppien ja aikuisten ikärajat muodostuvat Sukeltajaliiton määritelmien mukaisesti: sinä vuonna jolloin lapsi täyttää 7 vuotta hänet lasketaan Norpaksi, ja vastaavasti Norppa lasketaan aikuiseksi sinä vuonna jolloin hän täyttää 15 vuotta. Seuran sääntöjen mukaan Kuutin huoltajan tulee olla seuran jäsen.

Vapaita paikkoja? Lisätietoja junioritoiminnasta: juniorit@vesikot.fi